11.12.2013

Suuri kunnia: RSD:n lomalaiset olivat Antalyan loma-alueen 11.000.000:nnet vieraat!

Saksalaisten lomalentokone laskeutui Antalyaan klo. 14.30. Lennolla olivat myös meidän vieraamme Julia ja Viktor August – parhaalla lomatuulella. Sillä tänään marraskuun lopussa alkoi heidän elämysrikas Turkin kulttuuri- ja kiertomatkansa: viikko apostolien jäljillä Kappadokiassa.

Mitä aviopari August ei vielä laskeutuessaan aavistanut: He olivat Antalyan 11. miljoonannet vieraat. Siksi heitä vastassa oli heidän aivan henkilökohtainen vastaanottokomiteansa: Antalyan kaupungin kuvernööri ja edustaja, lisäksi lentoaseman ja turkkilaisen lomalentoyhtiön Freebird Airlinesin edustajia. Ja ennen kaikkea – ja kunnia-asiana: Recep Yavuz, meidän luotettava edustajamme Antalyassa kahden suuren kukkakimpun kanssa.

Aviopari August oli melko yllättynyt ja aivan liikuttunut ystävällisten tervehdysten, värikkään konfettisateen ja lahjojen vuoksi. „Kuinka hieno vastaanotto“, tiivisti Julia August vaikutelmansa. Antalyan lentoasema lahjoitti päivänsankareille viikon hotelliloman ja Freebird lahjoitti sen lisäksi meno-paluuliput Antalyaan. Lisäksi me lahjoitimme päivänsankareille herkullisen illallisen ja hotellihuoneessa heitä odotti vielä lisäksi pullo hyvää viiniä.

Olemme tietenkin erittäin iloisia, että päivänsankarit olivat meidän asiakkaitamme. Se ei tosin ole välttämättä mikään valtava yllätys, sillä: nyt, kannattavan talvisesongin aikana suurin osa Antalyaan saapuvista matkustajista on meidän vieraitamme.


Takaisin etusivulle

Suurennus: