uutiset
15.12.2020
”Jokainen puu on tärkeä”, huudahtavat Plant-for-the-Planet-kampanjan lapset ja nuoret. Maailman ilmaston pelastamiseksi he aikovat istuttaa vuoteen 2030 mennessä uskomattomat 1000 miljardia puuta.
mehr …
16.10.2019
Mikä tekee RSD-oppaista niin erikoisia? Miksi juuri ennen kaikkea he takaavat RSD:n ja siihen kuuluvan TSS:n, kiertomatkojen järjestäjien menestymisen ja matkojemme korkean laadun?
Taikasana on: Pätevyys + inhimillisyys = vahvat henkilötyypit. Ja sen myötä paras asiakaspalvelu.
Olemme keskustelleen, yhteensä 500 työntekijän joukosta, muutama kollegan kanssa, jotka toimivat meille maailman laajuisesti matkaoppaina. Ja olemme koonneet yhteen esityskelpoisia kertomuksia. Siitä, mitä he arvostavat RSD/TSS:ssä ja asiakkaissaan ja ennen kaikkea: mitkä ovat heidän itseensä kohdistuvat odotukset.
mehr …
29.07.2019
Kuusi kertaa, jopa seitsemänkin kertaa he olivat kanta-asiakkaina jo RSD:n, saksalaisen yritysliittoutuman partnerifirman TSS:n järjestämillä matkoilla.
He ovat tutustuneet moneen paikkaan, ihmetelleet valtavasti, nauttineet lomapäivistä kunnolla. Ja he haluaisivat RSD:n kanssa saada kokea maailman ihmeet yhä uudelleen. Mitä he erityisesti arvostavat RSD-matkoilla, mitä he mielellään muistelevat – olemme kysyneet sitä heiltä.
mehr …
27.06.2019
Kuinka TSS tukee tehokkaasti Etelä-Afrikan hammaslääkäri-projektia
Noin 160 kilometriä Kapstadtista pohjoiseen – Etelä-Afrikan länsirannikolla- sijaitsee pieni kylä nimeltään Paternoster. Monet perheet elävät täällä toimeentulon alarajoissa. Ja lapsille se tarkoittaa myös:
Lääkinnällinen huolto ei ole riittävä. Myös hammashoito. Ainoan koulun 300 lapsesta 95 prosenttia tarvitsee välitöntä hammashoitoa. Niinpä avustusprojekti „Westcoast Kids“ on todellinen siunaus
mehr …
25.05.2019
Juhlimiseen on suuri syy: RSD iloitsee sen 10-vuotisjuhlasta!
Vuonna 2009 RSD aloitti yrityksenä Kappadokian matkalla. Tänään vuonna 2019 olemme yksi Euroopan suurimmista kiertomatkojen järjestäjistä lähes 2 miljoonalle asiakkaalle – ja nautimme suurta suosiota maailmanlaajuisella huippuvalikoimallamme.
mehr …
17.09.2018
Syyskuussa 2018 osallistui jälleen yli NBK-partnerimme 350 matkanjohtajaa joka vuotiselle matkanjohtaja-tapaamiseen.
mehr …
29.03.2017
Voittajalle unelmamatka Dubaihin
mehr …
10.10.2016
Viikon kestävä kiertomatka Pohjois-Kyproksen halki on kuulunut jo muutaman kuukauden ajan RSD:n/TSS:n monipuoliseen matkatarjontaan. Matkan kohokohtia ovat mm. Famagusta, Kyrenia ja Nikosia, Euroopan viimeinen jaettu pääkaupunki.
mehr …
10.07.2016
Uudet, upeat tutustumismatkat tekevät lomasta suuren elämyksen
TSS hyödyntää vuosien kokemustaan tutustumismatkojen järjestäjänä ja lisää vauhtia:
Matkailualan ammattilaisemme esittelevät nyt maailmanlaajuisesti – tunnetusti
korkealaatuisia – uusia, kiehtovia kohteita.
mehr …
10.05.2016
Moderni, raikas, värikäs, selkeä
TSS esiintyy nyt uudessa asussa ja esittelee ylpeänä uuden verkkosivustonsa.
mehr …